Ann-Benten talvitelakointi oli edessä seuraavana viikonloppuna, joten teimme syksyn viimeisenä dyykkireissuna arki-iltadyykin Helsingin edustalla. Ajoimme Lauttasaaresta lyhyen pyrähdyksen Husunkivelle ja ankkuroimme kiinni Uffeen. Yleensä pyrin kaikin keinoin välttämään ankkuroimista hylkyyn, koska siinä vahingoittuu sekä hylky, että ankkurointikalusto. Tämä oli kuitenkin poikkeustapaus, koska hylky on hyvin lähellä Harmajalta Länsisatamaan vievää vilkasta laivaväylää ja halusimme pitää veneen niin kaukana väylästä kuin suinkin mahdollista. Normaali poiju-hylkyyn-ja-ankkuri-tuulenpuolelle-tekniikka olisi vallinneessa pohjoistuulessa vaatinut kuokan pudottamista suoraan väylälle. Hylkyyn ankkuroitumalla jäimme roikkumaan ankkuriköyden mitan verran hylyn eteläpuolelle, eli lähes kahdensadan metrin päähän väyläviivasta, jolloin rahtilaivoille jäi reilusti tilaa ohittaa.
Syysilta oli pimeä ja vilkkaan väylän vieressä teki kovasti mieli viritellä jotain kirkkaampaa lyysiä veneen ankkurivalon tilalle. Ann-Benten ankkurivalo on aika hentoinen tuikku, koska se on tarkoitettu palamaan yön yli akkua liiemmin rasittamatta. Näköjään kuitenkin näyimme ja lisänäkyvyyttä saatiin kansivaloja polttamalla. Lisäksi Helsinki-VTS informoi lähestyviä rahtilaivoja olemassaolostamme.
Minä ja Stegu dyykkasimme ensin. Dyykillä tsekkasimme että ankkuri istuu paikassa, jossa se ei tärvele mitään eikä tärvelly itse. Se oli itse asiassa kiinni pohjassa hylyn paapuurin puolella ja ketju tuli hylyn keulakannen vasemman partaan yli ja lähti siitä jokseenkin vaakasuoraan poikittain hylyn yli venettä kohti. Styyrpuurin partaan kohdalla ketju oli jo vaihtunut köydeksi ja mun piti vähän asetella sitä mukavammin, ettei se nirhaannu laivan rakenteisiin. Olisi ollut ikävää pintautuessa todeta, että ankkuriköysi on poikki ja meillä on ihan uusi hylky Husunkiven eteläpuolisella matalikolla.
Dyykit sujuivat mukavasti ja Uffe osoittautui positiiviseksi yllätykseksi siihen nähden, millaisia juttuja siitä oli liikkeellä. Kyseessähän on ihan kunnon laiva, eikä mikään epämääräinen proomunjämä, joksi jotkut sitä luonnehtivat. Ohi ajavien rahtilaivijen jytinä kuului dyykillä varsin massiivisena - meniväthän ne melkein yli. Veneessä oli ihan pirun kylmä odotella muiden dyykkaamista. Veneen kamiinan kanssa oli ollut syksyllä ongelmia ja se ei tämän reissun aikaan ollut lainkaan käyttökunnossa, joten veneesssä oli jokseenkin yhtä kylmää, kuin lokakuisessa syyssäässä ulkopuolella. Hella sentään toimi, joten pysyttelimme hengissä kuuman teen voimalla. Kun kaikki olivat dyykanneet, nostimme ankkurin ja ajoimme takaisin Laruun.
Ville, 10.9.2003