Lähdin perjantai-iltapäivällä ajamaan Lauttasaaresta Porkkalaan päin. Matkan varrella kävin tankkaamassa Ann-Benten. Vasta toinen tankkaus tänä vuonna, mutta tankkiin kyllä sitten upposikin yli 400 litraa. Ankkuroin Träskön laguuniin ja tein siinä yödyykin.
Lauantaiaamuna ajoin Porkkalaan poimimaan Stegun, Timon, Marjon ja Paulin kyytiin. Keli ei ollut kovin lupaava ulkokohteita ajatellen, joten lähdimme etsimään jotain vähän suojaisempaa kohdetta. Tuulen suunta oli itäkaakosta, joten ajattelimme Träskön linjatauluhylyn olevan suojassa, mutta paikalle päästyämme totesimme olosuhteet melkoisen vastenmielisiksi. Tuuli puhalsi itäkaakosta, mutta aallokko kiersi Mäkiluodon ympäri ja tuli etelästä melkoisena myllerryksenä. Tuulen ja allokon suuntien välinen ristiriita olisi saanut veneen roikkumaan ankkurissa kylki aallokkoon päin, mikä olisi merkinnyt julmaa keikutusta. Niinpä vetäydyimme Träskön pohjoispään laguuniin ja dyykkasimme siellä.
Dyykin jälkeen jäimme laguuniin ankkuriin paistattelemaan päivää. Iltapäivällä alkoi tuuli olla tyyntynyt siinä määrin, että nostimme ankkurin ja lähdimme yrittämään Klaus Oldendorffia. Ulkona velloi vielä melkoinen maininki, mutta vene roikkui Klasun poijussa kauniisti keula aaltoja vasten, joten dyykit sujuivat ihan siedettävästi. Kun dyykit oli dyykattu, ajoimme akaisin Porkkalaan, jossa Timo, Marjo ja Pauli poistuivat kyydistä. Stegun kanssa ajoimme sitten Träskön laguuniin tekemään yödyykin ja sen jälkeen ajoimme takaisin Porkkalaan ja ankkuroimme Äskholmenin lounaispuolelle yöksi.
Sunnuntaiaamuna nostimme ankkurin ja ajoimme runsaan puolen mailin pyrähdyksen laituriin, jossa poimimme kaksi Timoa kyytiin. Kun väki kamoinenen oli saatu kyytiin, ajoimme Klaus Oldendorffille, missä kelluimmekin sitten koko päivän ja dyykkasimme kahdesti. Dyykkien jälkeen palautimme Timot Porkkalaan ja lähdimme Stegun kanssa ajamaan Helsinkiä kohti.
Matkalla poikkesimme uteliaisuuttamme vilkaisemaan lähempää Kytön länsipuolella olevalla Röda Kon-kivellä makaavaa häkkyrää, jota olin tulomatkalla ihmetellyt kiikarilla matkan päästä. Se oli jokin hämärä mittalaite. Laatikkomainen hökötys, jossa törrötti antenneja, ja josta lähti johtoja tai letkuja mereen. Stegu halusi päästä ihmettelemään sitä vielä lähempää, joten hivutin Ann-Benten keulan sen verran lähelle kalliota, että Stegu pääsi hyppäämään kivelle.
Stegun poimiminen takaisin ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa. Aben keula on noin kaksi metriä korkea, joten siihen kiipeäminen on haastavaa ja ranta oli sen verran matala, että mitään muuta puolta veneestä ei siihen sopinut törkkäämään. Mä heitin Stegun kuivapuvun Stegulle ja odotin, että se uisi kyytiin, mutta mies oli kuivapuku päälläkin niin herkkähipiäinen, että veneeseen piti päästä kuivin jaloin. Kun sitten hivutin keulaa niin lähelle rantaa, että Stegu pääsisi tarttumaan keulakaiteeseen, niin allokon pumpatessa keulaa ylös ja alas, veneessä tuntui kaksi terävää tärähdystä. Stegun kertoman mukaan keula ei kuitenkaan pinnan yläpuolelta ollut missään vaiheessa kontaktissa kallion kanssa, joten osuma tuli jonnekin keulan alle. Jää nähtäväksi talvitelakoinnin yhteydessä, millainen kolhu pohjassa on. Kun Stegu oli taas kyydissä, jatkoimme matkaa ja ajoimme Lauttasaareen.
Ville, 21.9.2003