Ann-Bente-reissu 23

Viikonloppureissu Porkkalaan

Tämä oli eka reissu sen jälkeen kun aloin kirjoittaa näitä reissutarinoita. Juttu on siis tuoreena kirjoitettu, toisin kuin aikaisemmat, jotka rekonstruoin hataran muistini, Aben lokikirjan, kompurapäiväkirjan, sukelluspäiväkirjojen, valokuvien, silminnäkijähaastattelujen ja muiden lähteiden perusteella jopa puolitoista vuotta myöhemmin.

Emme Voden kanssa onnistuneet löytämään kuin yhden sukeltajan reissulle mukaan, mutta koska edellisenäkään viikonloppuna ei lähtijöitä löytynyt, niin hinku sukeltamaan alkoi olla sen verran kova, että päätimme lähteä kolmestaan. Lähdimme perjantai-iltana ajamaan Lauttasaaresta kohti Träskön laguunia. Alkumatkasta kohtasimme Hinkin. Perille päästyämme ilta oli pimentynyt ja vaikka kuu oli lähes täysi, pilvisyys teki kuitenkin yöstä säkkipimeän, joten tarkka ankkurointipaikka meni jossain määrin arvaukseksi. Grillasimme parit makkarat ja painuimme yöpuulle.


Hinkki

Perjantain auringonlasku

Aamun valossa näimme, että vene möllötti aika tarkasti siinä kohdassa laguunia, kuin oli ollut tarkoituskin. Nostimme ankkurin ja ajoimme Träskön ja Mäkiluodon länsipuolelta ulos Klaus Oldendorffille. Klasulla kesällä ollut Orbiitin jättämä poiju oli karannut tai poistettu, joten tiputimme heittopoijun hylkyyn ja ankkuroimme tuulenpuolelle. Koska meitä oli vain kolme, piti kullakin dyykillä yhden jäädä venevahdiksi ja jotta kaikki pääsisivät tasapuolisesti veteen, piti sukelluspareja permutoida sopivasti. Minä ja Vode menimme ensimmäisenä veteen.

Sukelluksen jälkeen hylyn päällä kelluessamme ja pinta-aikaa kerätessämme paikalle saapui Sukeltajat r.y:n vene Maija. He eivät ankkuroineet, vaan sukelsivat kiinnitysköyden hylkyyn, joka oli näppärästi valmiiksi merkitty meidän heittopoijullamme. Seuraavaksi minä ja Lehmari dyykkasimme. Dyykillä huomasin, että Klasun konehuoneen telegrafin näyttölaite mätänee. Viime vuonna se oli vielä valkoiseksi emaloitu ja viisari oli tallella. Nyt se oli vain ruosteenvärinen pyöreä kiekko. Dyykin jälkeen nostimme ankkurin ja ajoimme pois. Myös Maija oli poistunut hieman aikaisemmin.


Maija

Abe ankkurissa Salmenin pohjoispuolella

Ankkuroimme Salmenin pohjoispuolelle tuulensuojaan. Lorvimme siinä aikamme pinta-aikaa keräten ja sitten nostimme ankkurin ja ajoimme Sundsborgille. Tiputimme heittopoijun hylkyyn ja ankkuroimme tuulenpuolelle. GPS-koordinaattien tarkkuutta testataksemme tiputimme poijun puhtaasti GPS:n mukaan välittämättä kaikuluotaimesta. Oli minun vuoroni jäädä veneväijyyn ja Vode ja Lehmari dyykkasivat. Koordinaatit osoittautuivat tarkoiksi, sillä poijun paino oli mennyt komentosillan takana olevasta aukosta hylkyyn sisään.


Lauantain auringonlasku

Sukeltajat pintautuivat auringon laskiessa. Iltahämärässä ajoimme takaisin Salmenin taakse ja koska iltapäivän ankkuripaikka oli osoittautunut hyväksi, ankkuroimme samaan paikkaan yöksi. Aamulla ajoimme takaisin Sundsborgille, poijutimme ja ankkuroimme. Päivän eka dyykkivuoro osui taas minulle ja Vodelle. Valmistautuessamme dyykkaamaan paikalle saapui myös Maija. Tällä kertaa heittopoiju ei osunut ihan yhtä hyvin kuin edellisenä päivänä: se istui pohjassa vajaan metrin päässä hylyn kyljestä styyrpuurin puolella komentosillan kohdalla.

Sukelluksen jälkeen paikalle saapui vielä kaksi veneellistä sukeltajia lisää. Pienempiä moottoriveneitä. Olipas Sundsborg tänään suosittu. Olenkohan koskaan ennen nähnyt Suomessa neljää venettä samalla hylyllä samaan aikaan. Jälkimmäinen näistä kahdesta venekunnasta tuli kysymään, missä ankkurimme on kiinni. "Pohjassa" vastasimme. "Niin mutta missä kohdassa hylkyä?". Huh huh! He siis pitivät itsestäänselvänä, että sukellustukialus ankkuroisi kiinni hylkyyn. Noita ankkurivandaaleja saamme kiittää teräshylkyjen pirstotuista skaileteista ja puuhylkyjen tuhotuista kansista.

Kun alkoi olla seuraavan dyykin aika, oli tuuli kääntynyt yli 90°, joten roikuimme ankkurissa huiman kaukana heittopoijusta. Niinpä heitimme ankkuriköden kellukeen kanssa mereen ja Vode ajoi minut ja Lehmarin poijun luokse dyykkaamaan. Dyykin jälkeen Vode ajoi taas poijun luokse poimimaan meidät ja nostimme heittopoijun ylös. Sitten ajoimme ankkurin luokse ja nostimme senkin ylös ja lähdimme ajamaan Helsinkiin päin.

Matkan varrella pysähdyimme Munkvikin hylyn kohdalle, jossa Vode ja Lehmari dyykkasivat päivän viimeisen dyykin. Emme ankkuroineet lainkaan, vaan jäin veneen kanssa lähistölle keikkumaan. Juuri kun olimme saaneet hylyn poijutettua, näimme Maijan jälleen kerran. Se ajoi vierestä ohi matkalla Helsinkiin. Dyykin jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa Helsinkiin päin, mutta lähes heti liikkeelle lähdettyämme Ann-Benten kone sammui. Pikaisen ilmauksen jälkeen se kävi jonkin aikaa, mutta hyytyi pian uudestaan ja toisen ilmauksen jälkeen pysyi käynnissä. Näköjään elokuussa ilmennyt polttoaineletkun vaihto-operaation aiheuttama ilmavaiva uusiutui. Toivottavasti nyt kaikki polttoainesuodattimessa väijyneet ilmakuplat on saatu liikkeelle. Kun kone taas kävi, jatkoimme matkaa ja ajoimme Lauttasaareen.

Ville, 14.9.2003