Pitkän kesäreissun tekeminen alkoi näyttää jäävän haaveeksi, koska halukkaita reissuunlähtijöitä ei löytynyt. Vode kuitenkin sitten yllättäen eräänä perjantaina kertoi porukan löytäneensä ja lähtö olisi huomenna. Kahden viikon reissu yhden päivän varoitusajalla - no pääasia, että reissu järjestyi. Siispä lauantaina pakkasimme veneen täyteen muonaa ja lähdimme ajamaan länteen. Porkkalasta poimimme kyytiin yhden sukeltajan lisää (en muista, oliko se Mikko vai Harri) ja suuntasimme ekalle sukelluskohteelle: Sundsborgille. Sukelluksen jälkeen ylitimme Porkkalanselän ja ankkuroimme Harunin pohjoispuolelle Estin tuntumaan yöpymään. Vode oli rassannut grillin polttimesta pahimmat ruosteet pois, joten grilli toimi taas jotekuten kelvollisesti ja saimme makkaroihin tarvittavan määrän karsinogeeneja pintaan.
Sunnuntaiaamuna ajoimme Estille. Paikalle saapuminen oli varsinainen sähellys. Mikko oli veneen keulassa nappaamassa puoshaalla poijusta kiinni nähdäkseen, millainen naru mehukannusta roikkuu ja uskaltaisiko siihen kiinnittyä. Kävipä niin, että aalto nosti veneen keulaa ylöspäin, jolloin poiju kiskoi puoshakaa alaspäin ja Mikko oli sitä mieltä, että puoshakaa ei jätetä ja seurasi sitä, eikä venettä. Miehistön poistuessa aluksesta Vode onnistui veneen puikoissa panikoimaan sen verran, että pisti vedon päälle jarruttaakseen veneen vauhdin ja sen seurauksena poiju sotkeutui potkuriin.
Koska sukellusportaat eivät olleet vielä paikoillaan, kiskaisimme Mikon takaisin veneeseen miesvoimalla. Mikon housut värjäytyivät kyytiintempaisussa Ann-Benten pohjan myrkkymaalin värisiksi. Poiju oli kiinni ohuella narulla, joka ei oikeastaan ollut riittävä tämänkokoisen veneen kiinnittämiseen, mutta siinä me nyt kuitenkin roikuimme - potkurista. Näytti kestävän. Vode veti dyykkikamat niskaan ja lähti irroittamaan narua, joka oli sotkeutunut propelliin sen verran pätevästi, että puukko oli tarpeen. Kun potkuri oli saatu irti ja katkaistu naru takaisin kiinni poijuun, kiinnitimme veneen keulasta köydellä uudestaan poijuun siten, että poiju toimi vedonpoistajana painumalla pahimmissa nykäisyissä veden alle. Poijuköysihän oli nyt testattu, että se todistetusti kestää Ann-Benten.
Kun lopulta pääsimme sukeltamaan, yllätyimme positiivisesti. Estillä, jossa vesi on normaalisti mutamujua, jossa ei näe mitään, olikin yllättäen mainio näkyvyys. Lamppuni hyytyi sukelluksella, koska Fa&Mi 2000:n ala-arvoinen eloksoimaton alumiiniakkukotelo oli syöpynyt niin pahasti, että O-renkaan vastapintaan oli muodostunut kanava, josta vesi meni sisään. Tämä ei kuitenkaan ollut kovinkaan haitallista, sillä Estillä oli myös valoisampaa, kuin koskaan ja luonnonvalossakin näki ihan mainiosti. Myöhemmillä dyykeillä jouduin lainailemaan kavereiden valoja. Sukellusten jälkeen ajoimme saariston suojaan ja ankkuroimme hetkeksi Ändholmin luoteispuolelle tuulensuojaan. Siinä kelluessamme, huomasimme nolon yksityiskohdan - Vode oli ammutokkurassa vetänyt Ann-Benten lipun perämastoon ylösalaisin. Käänsimme sen äkkiä oikein päin ja kun olimme saaneet vähän murkinaa masuun, nostimme ankkurin ja lähdimme jatkamaan länteen päin. Iltapäivällä saavuimme Eiran hylylle ja sukelsimme. Eira oli poijutettu paljon luottamustaherättävämmällä köydellä ja poijusta saimme näköjään kiittää Orbiittia - laivan nimi luki poijussa. Sukellusten jälkeen ajoimme Tvärminnen luonnonsuojelualueelle ja ankkuroimme Brännskärin länsipuolelle yöksi ja pidimme perinteiset grillibileet.
Maanantaiaamuna ajoimme Hankoon. Alunperin oli tarkoitus dyykata lisää Eiraa, mutta Harri oli onnistunut räjäyttämään kaulamansetin kuivapuvustaan, joten päätimme jatkaa matkaa ja ajoimme Hankoon. Harri ei saanut Hangosta uutta mansettia, mutta sai tilattua sellaisen seuraavaksi päiväksi Kasnäsiin ja osti väliaikaisratkaisuksi pari pakettia fillarinpaikkoja. Itse ostin Hangosta pyyhkeen, koska hektisen ajolähdön yhteydessä olin unohtanut pakata sellaisen mukaan matkaan. Hangosta lähdettyämme ajoimme dyykkaamaan Osborn & Elisabethin. Dyykki meni multa ja Vodelta ihan hyvin, mutta fillarinpaikkaviritys petti, joten Harri ja Mikko eivät päässeet veteen. Sitten lähdimme ajamaan Kasnäsiin päin. Etsimme suojaisaa yöpymispaikkaa, josta olisi nopea pyrähdys aamulla Kasnäsiin ja aikamme harhailtuamme sellaisen löysimmekin Mesholmenin länsipuolisesta lahdesta. Ankkuripaikassa grillaillessamme huomasimme, että rannassa jonkun matkan päässä lymyili pesivä joutsen ja kiikarit kiersivät kädestä käteen. Pitkin iltaa Harri raaputteli kuivapukunsa kaulamansetin liitoskohdasta vuosien varrella kertynyttä paksua jäykkää liimakerrosta pois.
Aamulla ajoimme suunnitelman mukaisesti Kasnäsiin, jossa tankkasimme kompuran bensakannut ja veneen vesitankin ja Harri sai uuden mansettinsa. Sieltä jatkoimme matkaa ja koska Harri raaputti kuivapukuaan edelleen, päätimme pyhittää päivän turismille sukeltamisen sijaan ja ajoimme Bengtskäriin. Matkalla Bengtskäriin tuuli oli nollassa ja meri oli täydellisen tyyni. Vode leikki tutkalla ja aaltojen täydellisen puutteen ansiosta hän pystyi säätämään sen niin herkälle, että näki lentävät linnut. Uivia lintuja sillä oli nähty ennenkin, mutta nyt siis lentäviä. Bengtskäristä poistuttuamme jatkoimme matkaa länteen ulkona merellä. Helsingforsin hylyn kohdalla ankkuroimme ja minä ja Mikko dyykkasimme. Vodea laiskotti ja Harri raaputti yhä pukuaan. Sen jälkeen ajoimme Vänöön ja dyykkasimme Mikon kanssa vielä Alfredinkin. Sitten kiinnityimme Vänön satamaan ja kävimme saunassa. Yövyimme Vänön laiturissa.
Keskiviikkoaamuna jatkoimme matkaa. Ajoimme koko aamupäivän ja lopulta saavuimme Utöön. Ajoimme suoraan Park Victoryn päälle ja sukelsimme. Harrikin oli saanut raaputusprojektinsa valmiiksi, joten pääsimme kaikki veteen. Parkilla oli ainakin 18 metriä näkyvyyttä (hylyn leveys). Kuplalla oli samaan aikaan vuotuinen Utön leiri, joten myös Hinkki oli Parkilla. Sukelluksen jälkeen ajoimme Utön satamaan jo tutuksi tullutta itäpuolen pujotteluväylää pitkin. Homma tuntui paljon entistä haastavammalta, minkä viikkoja hyöhemmin huomasimme johtuvan siitä, että joku oli säätänyt kaikuluotaimen näyttämään syvyyden 80 cm entistä matalampana. Ankkuroimme Utön laguuniin siksi aikaa, että saimme kompuroitua pullot täyteen ja sitten kiinnityimme Utön laituriin. Saunoimme varuskunnan saunassa ja sen jälkeen porukkmme kuplerot menivät Kuplan leiriporukan kanssa upseerikerholle vetämään pään täyteen. Itse jäin veneelle ja vetäydyin konehuoneen uumeniin debuggaamaan öljynpainemittarin temppuilua. Vode saapui jossain vaiheessa veneelle jossain määrin selvin päin. Mietimme Voden kanssa, että koska veneen kansi oli melkein metrin laituria alempana ja välissä oli vielä springiköysi antamassa lisähaastetta, niin veneeseen saapuminen toimii näppärästi kännitestinä. Mikko läpäisi testin puhtain paperein, mutta Harri saapui aivan naula päässä ja reputti testin oikein tyylillä. Sinne se katosi jonnekin veneen ja laiturin väliin. Humalaisen tuurilla mies pysyi kuitenkin kuivana ja kaikki luut ehjinä.
Torstaina tuuli niin paljon, että Parkin päällä kelluminen ei olisi ollut enää lainkaan kivaa. Ajoimme Utöstä Sundskäriin vierailemaan Kuplan leirillä. Leiriporukasta oli jotkut harvat käyneet keliä uhmaten sukeltamassa, mutta heidän kertomansa mukana joku oli varastanut Parkilta näkyvyyden. Illemmalla palasimme Utön satamaan ja kävimme Aspössä - Utön yhteysaluksessa - saunassa. Kolmas ilta peräkkäin, kun pääsemme saunaan ei hullumpi saavutus ottaen huomioon, että Ann-Bentessä ei ole omaa saunaa.
Perjantaina pääsimme taas Parkille. Näkyvyyskin oli palautunut, vaikkei ihan alkuperäisiin lukemiin, mutta yli kymmeneen metriin kuitenkiin. Sukelluksen jälkeen ajoimme Sundskärin taakse tuulensuojaan ja illemmalla palasimme takaisin Parkille tekemään toisen dyykin. Sitten palasimme värikkään auringonlaskun saattelemana takaisin Utön satamaan. Vähän myöhemmin satamaan saapui Tavi. Tavin saunan ansiosta hyvä saunomisputkemme ei katkennut. Erilaiset kulttuurit kohtasivat - ihmettelimme suuresti turkulaisten kummallisia tapoja: he saunovat tsimmareissa! Ilmeisesti he katsoivat ihan yhtä kieroon pääkaupunkiseudun alkuasukkaiden nakuilua.
Lauantaina ajattelimme, että johan tässä on Parkkia koluttu ihan riittävästi. Käydään nyt välillä dyykkaamassa Utön muitakin hylkyjä. Niinpä ajoimme Harald Haarfaagerille. Siinä dyykatessamme merivartijat tulivat uteliaisuuttaan ihmettelemään, mitä me puuhaamme. Haraldin jälkeen ajoimme Rheinin päälle. Vode ei jaksanut dyykata, joten minä, Harri ja Mikko dyykkasimme kolmistaan. Emme ankkuroineet, vaan Vode jäi veneen kanssa lähistölle ajelehtimaan. Rheinin dyykattuamme ajoimme takaisin Utön satamaan, johon myös Aspö oli palannut, joten pääsimme taaskin saunaan. Illalla oli hieman utuinen sää, joten Utön majakan valokeila pyyhki taivasta näkyvänä.
Sunnuntaina jätimme Utön taaksemme. Matkalla dyykkasimme Parkin vielä kerran
ja sitten ajoimme Verkanin satamaan Korppoossa. Kävimme siellä syömässä ja
tankkasimme veneen polttoainetankin. Sitten ajoimme Lohmiin, jossa Kuplalla
oli leiri. Illalla ajoimme Killingholmin seinämälle tekemään yödyykin.
Yön pimentymistä odotellessamme kävimme kokeilemassa, löytäisimmekö
Hindenburgin kaikuluotaimella. Löytyihän se - noin sadan metrin päästä
merikartan hylkysymbolista. Otimme koordinaatit talteen. Killingholm-dyykille
otin videokameran mukaan, mutta sen akku hyytyi melkein saman tien ja dyykin
jälkeen ilmeni, että se on totaalisen kuollut - ei suostu enää latautumaan.
Dyykin jälkeen palasimme Lohmiin, jossa pääsimme saunaan - kuudes peräkkäinen
saunailta!
Maanantaiaamuna lähdimme ajamaan kohti Hankoa. Matkan varrella vastaan kellui kuolleen hylkeen raato. Hangossa käytyämme jatkoimme matkaa Eiralle. Matkan varrella ajoimme yli pisteestä, jossa olimme edellisen vuoden pitkällä reissulla tehneet mielenkiintoisen kaikuhavainnon. Kaiku näytti yhtä mielenkiintoiselta edelleen. Vähän sen jälkeen ohitimme kallioluodon, johon oli kerääntynyt lauma hylkeitä - tällä kertaa eläviä. Kun pääsimme Eiralle, dyykkasimme ja sen jälkeen ajoimme yöksi Tvärminneen samaan ankkuripaikkaan, kuin tulomatkalla. Nyt emme enää päässeet saunaan.
Tiistaiaamuna ajoimme takaisin ulos ja dyykkaismme Eiran uudestaan. Dyykin jälkeen ajoimme sen mielenkiintoisen kaikuhavainnon kohdalle ja kaiuttelimme sitä lisää. Se näytti aivan laivalta, mutta hurjan isolta sellaiselta. Päätimme, että nyt selvitetään lopullisesti, mikä se on ja tiputimme heittopoijun sen korkeimpaan kohtaan. Emme ankkuroineet, vaan Mikko jäi veneen kanssa ajelehtimaan. Minä, Vode ja Harri dyykkasimme. Pohjasta löytyi massiivinen kalliomuodostelma jossa oli lähes pystysuoria seiniä. Ei ollut hylkyä, mutta oli sen verran jylhiä maisemia, että dyykki kannatti tehdä. Dyykin jälkeen ajoimme sisään saaristoon ja Sommarön satamaan, missä kävimme saunassa. Sitten ajoimme Råghomlenin ja Trätesholmenin väliin ankkuriin yöksi.
Seuraavana aamuna ajoimme sukeltamaan Eggon. Dyykillä tuli vastaan järkytys: Eggon pelastusvene on kadonnut. Siis ei hajonnut, vaan kadonnut - kokonaan. Mikon ja Harrin sukeltaessa ja minun ja Voden vahtiessa venettä viereiseltä väylältä kääntyi vene suoraan kohti ja tuli aivan viereen ihmettelemään, että onko meillä jokin hätä kun meillä on tuollainen outo lippu mastossa. Jouduimme valistamaan veneilijää, että kyseessä on viestilippu A, joka tarkoittaa, että alus harjoittaa vedenalaista toimintaa ja että sen olisi tarkoitus pitää muut veneet loitolla eikä vetää niitä puoleensa. Kun dyykit oli dyykattu, jatkoimme matkaa itään ja ankkuroimme Harunin pohjoispuolelle jo perinteiseksi tulleeseen Est-tukikohtaan laittamaan ruokaa. Kun olimme syöneet, nostimme ankkurin ja ajoimme Estille, jossa minun, Mikon ja Harrin oli tarkoitus dyykata, mutta Estillä näköjään sattuu ja tapahtuu ja Harrin kolhittua itseään dyykkasimme lopulta Mikon kanssa kahdestaan. Dyykin jälkeen ylitimme Porkkalanselän ja ajoimme Träskön laguuniin yöpymään.
Torstaina ajoimme Sundsborgille, missä kelluimme koko päivän ja sukelsimme kahdesti. Harri oli vielä sen verran rampa, että pysytteli pinnalla. Lopuksi ajoimme Porkkalaan tiputtamaan sieltä poimitun sukeltajan kyydistä ja sitten takaisin kotisatamaan Lauttasaareen.
Ville, 20.9.2003